Enemmän kansainvälisyyttä, ei vähemmän

Marja Snellman käy mielipidekirjoituksessaan (SS 24.7.) läpi aiempaa kirjoitustani ja kysyy, tarvitaanko tulevaisuuden rakentamiseen kauaskatseisia kansakuntia vai markkinaliberalismia. Mielestäni kysymyksen asettelu perustuu väärinymmärrykseen siitä, että nämä ovat kaksi päinvastaista vaihtoehtoa, joiden väliltä valitaan. Totuus on kuitenkin se, että maailma ei ole mustavalkoinen; me tarvitsemme markkinoita ja sääntelyä, kumpaakin.

Markkinatalous on luonut yhteiskuntaan hyvinvointia, jota ei oltaisi pystytty saavuttamaan keskusjohtoisuudella. Markkinoilla on kuitenkin rajansa, minkä vuoksi tarvitsemme hyvinvointivaltiota ja sääntelyä; taloustieteen opiskelijana ymmärrän tämän erittäin hyvin. Aiempi kirjoitukseni otti kantaa nimenomaan sen puolesta, että tuon sääntely olisi mahdollisimman globaalia; silloin kansainvälinen yhteistyö helpottuu ja pystymme paremmin vastaamaan maailman haasteisiin. Tähän tarvitsemme EU:ta, sillä yhteiset säännöt ja lait tekevät EU:sta vahvemman kansainvälisen toimijan verrattuna siihen, että jokainen yksittäinen jäsenmaa yrittäisi yksin ajaa omaa etuaan maailmalla.

Me pystymme olemaan tulevaisuuteen katsova, vastuullinen kansakunta, mutta se ei onnistu omaan kuoreen vetäytymällä. Meidän tulee olla mukana kansainvälisessä päätöksenteossa, sillä koska nykyiset ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi, ovat globaaleja, myös niiden ratkaisujen täytyy olla. Toisin kuin esimerkiksi Donald Trump väittää, tarvitsemme enemmän kansainvälistä yhteistyötä, emme vähemmän.

Kirjoitus julkaistu Savon Sanomissa 27.7.2016

Kansanäänestys EU:sta olisi hölmöyttä

Iso-Britannian ero EU:sta on innostanut jotkut suomalaisetkin vaatimaan kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä. Kuitenkin perusteet niin kansanäänestykselle kuin usein esitetylle EU-kritiikille ovat hatarat.

Keskustelussa nousee jatkuvasti esille EU:n sääntely, ja moni poliitikko toivookin sen kritisoinnista pikapassia vallan kammareihin. Käyrät kurkut, hehkulamput ja latinan kieliset kalojen nimet tuntuvat edelleen kuuluvan monen vakio sanavarastoon. Mielestäni EU-sääntelyn vastustajien väitteistä voi tehdä kaksi loogista johtopäätöstä: joko he ajavat äärimarkkinaliberaalia yhteiskuntaa, jossa sääntelyä ei ole ensinkään, tai sitten kaipaavat kotikutoista sääntelykulttuuria. Ongelma kuitenkin on, että jotta voisimme käydä joustavasti ja helposti kauppaa EU-maiden välillä, tarvitsemme yhteiset säännökset, jotka pätevät joka maassa; muuten suomalaiselle yrittäjälle olisi erittäin vaikeaa viedä tuotteitaan ulkomaille, sillä jokaisella jäsenmaalla olisi omat standardit. Kotikutoisen sääntely-yhteiskunnan voittajina olisivat suuryritykset ja Saksa, joilla on resursseja paperisotaan. Häviäjinä taas olisivat pienet ja keskisuuret yritykset sekä Suomen kokoiset valtiot.

Jo pelkkä uhka siitä, että Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys, toisi runsaasti negatiivisia vaikutuksia. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi viisaasti, että kansanäänestykseen on aina latautunut tahtotila; esimerkiksi Iso-Britanniassa oli tahtotila erota EU:sta, ja kansanäänestys sinetöi tämän. Jos Suomi järjestäisi kansanäänestyksen, viestittäisimme maailmalle tahtotilamme olevan eroaminen EU:sta; muutenhan äänestystä ei olisi edes järkeä järjestää. Tämä taas aiheuttaisi pitkän epävakauden jakson, juuri kun Suomi tarvitsisi vakautta.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä suurempi maa eroaa, sitä pienemmät negatiiviset vaikutukset maalle itselleen, ja mitä pienempi maa eroaa, sitä suuremmat negatiiviset vaikutukset. Kun jo Britannian kokoisen maan ero aiheutti suurta myllerrystä, ei Suomen kohdalla tarvitse enää edes arvailla reaktiota. Surullisen moni on silti valmis sahaamaan omaa oksaansa.

Vaikka paljon puhutaan EU-vastaisuuden nostaneen päätään meillä ja maailmalla, olen iloinen, että EU:n suosio on kasvussa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Kansanäänestystä EU:sta vastustaa kyselystä riippuen 52-69% suomalaisista. Kansan keskuudessakaan ei siis äänestystä pidetä järkevänä. Meidän tulisikin kehittää kansalaisvaikuttamisen keinoja ja pyrkiä osallistamaan ihmisiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, jotta Iso-Britannian kaltaiselta sekasorrolta vältyttäisiin. Toisekseen, meidän tulisi entistä enemmän tuoda EU:n positiivisia vaikutuksia esiin, eikä kerätä helppoja irtopisteitä pikkunäppärällä kritisoinnilla. Kriittinen saa ja pitääkin olla, mutta kritiikille toivoisi vastineeksi rakentavuutta; mikään ei ole helpompaa kuin vain kritisoida muita.

Kirjoitus julkaistu Savon Sanomissa 16.7.2016

Opintotuki nousee, vihdoinkin!

Keskustelu hallitukselle tehdystä opintotukiselvityksestä on keskittynyt pääosin siihen, että opintorahaa aiotaan pienentää noin 86 eurolla kuussa. Summa on toki suuri, sillä meillä opiskelijoilla on jo valmiiksi pienet tulot. Esiin tulisi kuitenkin nostaa selvityksessä mainittu, erittäin odotettu uudistus eli opintotuen kuukausittaisen kokonaismäärän nostaminen 1100 euroon, mikä tarkoittaisi noin 200 euron nousua nykytilaan verrattuna.

Opintotuki muodostuu opintorahasta, asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta. Suomi on jo pitkään ollut muita Pohjoismaita jäljessä opintotuen määrässä; esimerkiksi Ruotsissa opintotuki on 2476 kruunua viikossa, mikä tekee hieman yli 1100 euroa kuussa. Ero Tanskaan ja Norjaan on samaa luokkaa. Käytännössä opiskelijan käytettävissä oleva raha määrä kuukautta kohti nousisi uudistuksen myötä.

Suomen opintotuki lähenisi muita Pohjoismaita myös lainapainotteisuuden kasvun vuoksi. Esimerkiksi Ruotsissa lainan osuus opintotuesta on hieman yli 2/3. Tanskassa taas 1/3, mutta siellä lainalla on todella tiukat maksuehdot, muun muassa lainan lyhennykset tulee aloittaa vuoden sisällä valmistumisesta. Lainapainotteisuuden kasvu pelottaa monia nuoria, sillä nuorena ei haluta elää velkataakan kanssa. Ymmärrän tämän täysin, mutta turha pelottelu tulisi nyt jättää sivuun. Jos esimerkiksi haluaa viisivuotisessa tutkinnossa lainalla korvata opintorahan leikkauksen, eli 86 euroa kuussa, tarkoittaisi se noin 3000 euroa velkaa opintojen päättyessä, ei kymmeniä tuhansia niin kuin on heitetty. Lisäksi takaisinmaksuajat tulevat säilymään yhtä joustavina kuin nyt, eli työttömyysjaksot eivät aiheuta suurta ongelmaa takaisinmaksun kanssa.

Opintorahan leikkaus on valitettavaa; luulen kaikkien ymmärtävän, että jos taloudellinen tilanne olisi parempi, tähän ei ryhdyttäisi. Nyt kuitenkin kaikki joutuvat tinkimään eduistaan. En todellakaan haluaisi, että esitys kaatuu, ja sen jälkeen säästöt kohdistuisivat muihin ihmisryhmiin; vanhuksiin, työttömiin tai lapsiperheisiin. Myös meidän opiskelijoiden ikävä tehtävä on kantaa osamme valtion säästöissä.

Kirjoitus julkaistu Savon Sanomissa 20.3.2016

Vielä havusellutehtaasta

Kiitos Sauli Ahveniemelle kirjoituksesta 30.7., vaikka en täysin ymmärrä miksi kirjoitus on merkitty vastineeksi minulle. Itse kritisoin 28.7. kirjoituksia, jotka perustuvat mututuntumaan faktojen sijasta, päämääränään vain pelottelu aidon keskustelun sijaan. Mielestäni Ahvenniemen kirjoitus ei kuulu tähän kategoriaan, sillä hän muun muassa siteerasi alan tutkijoita, toi ilmi täsmällisiä lukuja ja ennen kaikkea nosti esiin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tällaista kirjoittelua me tarvitsemme.

Ahvenniemi nosti esiin tehtaan sijainnin, sillä tehdas tulisi sijoittumaan lähelle asutusta. Huoli on ymmärrettävä, mutta jos tehdas on maakuntaan tullakseen, on Sorsasalo näillä näkymin ainoa mahdollinen paikka.

Alueen varaaminen pienille ja keskisuurille yrityksille nousi myös kirjoituksessa esiin; itse en ole millään tapaa alan asiantuntija, mutta nostan muutaman seikan esille. Ensiksikin, millä tavoin pienille ja keskisuurille yrityksille varattu alue tuo lisää rahaa maakuntaan? Se voi saada aikaan muuttoliikettä pienemmistä kunnista yritysalueelle eli yritysten siirtymistä maakunnan ja Suomen sisällä, mutta ei ymmärtääkseni toisi lisärahaa juurikaan. Kuopiossa monet liiketilojen rakentamiseen tähtäävät hankkeet ovat jo jäissä juuri kysynnän vähyyden takia.

Uusi havusellutehdas toisi nimenomaan 1,4 miljardia ulkopuolista rahaa alueelle sekä ulkomaisten rahoittajien vuoksi kokonaan uutta rahaa Suomeen. Tätä tarvitsemme yksin kansantaloutemme tähden; Suomessa jo 10. vuotta peräkkäin investointiaste on poistoja pienempi, eli pääomaa kuluu vauhdilla. Sen takia meidän tulisikin nimenomaan hankkia ulkomaisia investointeja ja tämä nostaa Finnpulpin ennen kaikkea kansallisesti merkittäväksi hankkeeksi. Ja rahoitusta voi yritys alkaa keräämään vasta, kun YVA on saatu valmiiksi, niin kuin alalla normaalistikin toimitaan.

Julkaistu Savon Sanomissa 8.8.2015

Finnpulp ja työpaikat

Tällä hetkellä on käynnissä värikäs keskustelu Finnpulpin havusellutehtaan rakentamisesta Kuopion Sorsasaloon. Paljon on kannettu huolta tehtaan vaikutuksista Kallaveteen sekä paikallisille asukkaille. Tämän vuoksi hankkeessa on käynnissä ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jotta nämä seikat saataisiin selville. Ympäristö- ja rakennuslautakunta korosti omassa lausunnossaan 11.6. muun muassa valosaasteen vaikutusten arviointia, eli miten tehtaan valot vaikuttavat lähiasukkaisiin. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että monet eivät halua odottaa arvioinnin valmistumista, vaan tyrmäävät hankkeen jo suoralta kädeltä. Tässä unohtuu eräs hankkeen tärkeimmistä vaikutuksista, nimittäin työpaikat.

Kriittisissä puheenvuoroissa on korostettu sitä, että jos tehdas tulee, sen kustannuksena on ympäristölle aiheutuvat haitat. Tästä on saanut vaikutelman, että tehtaan rakentamatta jättämisellä ei olisi lainkaan kustannuksia. Tämä johtaa harhaan sillä kustannukset ovat ne 4000 työpaikkaa, jotka jäävät syntymättä. Luku on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Microsoftin viimeaikaiset irtisanomiset. Määrä käy yhteiskunnalle kalliiksi, mutta ennen kaikkea se käy kalliiksi niille työttömille, joille ei annetta edes mahdollisuutta työpaikkaan.

Erään erikoisimmista puheenvuoroista esitti paikallisen kyläyhdistyksen puheenjohtaja mielipidesivulla 22.7. toteamalla, että koska suur-teollisuus on Suomessa vähentynyt, ei hanketta tarvittaisi. Tämä kuulostaa vähintään erikoiselta, ottaen huomioon mikä määrä meillä on tullut työttömiä teollisilla aloilla; heitäkö ei enää tulisi auttaa? Ajatus on suomalaiselle yhteiskunnalle vieras ja saa aikaan kylmiä väreitä.

Kuten Pekka Kantanen on sanonut, Finnpulp-hanke on esimerkki maakuntamme yhteistyön voimasta; ilman keskuskaupunki Kuopiota näin mittavaa investointia ei ehkä saataisi, toisaalta, ilman pienempiä kuntia ja niissä asuvia osaavia ihmisiä hanke ei voisi ikimaailmassa toteutua. Hanke olisi alueen ihmisille lottovoitto, sillä työttömyysaste on Pohjois-Savossa eräs Suomen suurimpia, maaliskuussa 14,1%. Maakuntamme tarvitsisi tätä piristysruisketta kipeästi; nyt meidän täytyy odottaa YVA-ohjelman valmistumista, jotta meillä olisi oikeaa tietoa hankkeen vaikutuksista. Oman kantani päätän kun saatavilla riippumatonta faktatietoa.

 

Julkaistu Savon Sanomissa 27.7.2015

Nyt tarvitaan uutta ja tuhoisaa

Olin aiemmin tänään talousseminaarissa, jonka aiheena oli ”Kutsu nousuun” eli miten saisimme Suomen nousemaan nykyisestä taantuman ja nollakasvun kierteestä. Puhujina olivat muun muassa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ja perheyritystenliiton toimitusjohtaja, entinen pääekonomisti Leena Mörttinen. Seminaarin ydinviesti meille oli, että nyt jos koskaan me tarvitsemme rohkeita ratkaisuja, uusia ideoita ja ennen kaikkea luovaa tuhoa, johon otsikkokin viittaa.

Luova tuho tarkoittaa talouden tuottavuuden kasvua siten, että alat, jotka eivät enää työllistä tai pärjää uudessa tilanteessa, voivat pienetä, jotta uudet ja tulevaisuuteen tähtäävät alat voivat nousta. Eli toisin sanoen annetaan tilaa uusille innovaatioille, jotta meille riittää tulevaisuudessakin työtä ja mahdollisuuksia. Luovan tuhon tärkeys korostuu nykyisessä maailmassa, jossa tilanteet ja muutokset ovat äkkinäisiä, ja vain ketterimmät saavat hyödyt. Meidän tulisi siis olla entistä muuntautumiskykyisempiä, parantamisen varaa meillä nimittäin on!

Suomessa esimerkiksi käytetään tällä hetkellä yli miljardi euroa erilaisiin IT-hankkeisiin. Olemme myös jo aiemmin käyttäneet runsaasti rahaa erilaisiin digitaalisiin järjestelmiin, jotka eivät kuitenkaan keskustele keskenään. Olemme noudattaneet vanhaa tapaa, eli keskushallintojohtoisesti jokainen sektori miettii itse, miten ongelma ratkaistaisiin. Tämä ei jätä tilaa luovuudelle, ja vasta nyt olemme heräämässä siihen, että meidän tulisi reagoida nopeammin uusin asioihin. Vanhalla tavalla ei voi vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Vapaavuori nosti esiin hallituksen BCD-strategian, johon sisältyy ne tekijät, joille maailmalla on kysyntää ja ennen kaikkea meillä osaamista: Biotalous, cleantech ja digitalisaatio. Tämä on loistava lähtökohta aloittaa muutos; tiedostamme omat vahvuutemme, joiden varaan tulevaisuus voidaan rakentaa. Tämä edellyttää kuitenkin, että olemme ketteriä ja innovatiivisia. Tässä piileekin juuri mahdollisuutemme: tehdään modernisti, tehdään rohkeasti ja, tärkeintä kaikista, ollaan luovia! Suomi tulee pärjäämään, mutta se vaati työtä ja uusia ratkaisuja.

Kaupungin organisaatiot samaan pöytään

Savon Sanomien uutisessa (SS 17.3.) käsiteltiin kuplahallin kohtaloa, ja nostettiin aivan oikein esiin huoli esimerkiksi juniorien harrastusmahdollisuuksista. Rakennuslautakunnan jäsenenä haluan korostaa, että päätös ei estä kuplahallin käyttöä, sillä rakennuslupahakemus on vasta käsittelyssä. Nyt todettiin 10 vuoden poikkeamisluvan olevan liian pitkä; tästä ei mielestäni kukaan ole eri mieltä, sillä kaupunkihan paraikaa suunnittelee keskuskentän uudistamista.

Tämä tapaus on kuitenkin mielestäni surullinen esimerkki siitä, miten kaupungin keskinäinen keskustelu ei toimi, sillä yksi organisaatio päättä yhtä ja toinen haluaa toista. Tästä tulee ottaa oppia tulevaisuuteen ja saada keskustelijat saman pöydän ääreen.

Tässä päätöksessä leimallista onkin juuri valmistelun heikkous; kaikki tekniset seikat kyllä selvitettiin, mutta ei kysytty esimerkiksi harrastajien tai hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelta lausuntoja. Hehän juuri hallia käyttävät. Toisaalta taas, kaupunki on itse laiminlyönyt velvoitteitaan asian hoitamiseksi, aikaa on ollut kohta viisitoista vuotta edellisestä kehotuksesta. Nyt vastuuta asiasta sysätään yhden virkamiehen niskaan.

Tilanne on erikoinen, sillä nyt kaupunki ikään kuin riitelee itsensä kanssa, ja eri palvelualueet kiistelevät vastuusta. Ja niin kuin näissä tapauksissa yleensä, kärsijänä on tavallinen kuntalainen, esimerkiksi tässä tapauksessa futista treenaava juniori.

Talous ei ole nollasummapeliä

Tänään hallituksen esitys opintotuen rajaamisesta kaatui eduskunnan käsittelyssä, kun aiemmin tällä viikolla kokoomus ilmoitti vetävänsä tukensa pois esityksen takaa. Lakiesityksessä oli kyse siis siitä, että opintotukea oltaisiin maksettu vain yhteen saman tasoiseen tutkintoon, eli esimerkiksi kandidaatin tutkinnon omaava ei voisi saada opintotukea enää toiseen kandidaatin tutkintoon. Esitys oli esimerkki siitä, miten heikosti eduskunnassa nuoret ovat edustettuna, sillä opiskelijoille se olisi merkinnyt valtavaa heikennystä. Ennen kaikkea esitys kertoo kuitenkin siitä, miten talous nähdään nykyään nollasummapelinä, ja tämä kehitys on vaarallista.

Yksi lakiesityksen kantavista perusteista oli valtion säästötoimenpiteet; esityksen laskettiin tuovan 10,5 miljoonan euron säästöt. Tämä säästö oli laskettu kuitenkin vain yksittäisen hallinnon alan eli opetusministeriön budjetista, ja loppujen lopuksi se olisi saattanut tuoda lisäkustannuksia. Nimittäin, Suomessa ketään ihmistä ei jätetä ilman yhteiskunnan tukea, ei edes tuon lakiesityksen jälkeen. Joten jos opiskelija ei saisi opintotukea opintojensa suorittamiseen, jouduttaisiin häntä tukemaan muilla keinoilla, esimerkiksi toimeentulotuella. Opiskelijaa pompotettaisiin tukimuodosta toiseen ja lisättäisiin päälle vielä raskas byrokratia, joka esimerkiksi toimeentulotuen myöntämiseen liittyy. Ei kuulosta fiksulta, vai? Ei se olekaan, mutta toimeentuloa ei maksakaan valtio vaan kunta. Eli lakiesityksessä oltaisiin leikattu valtion budjetista; silloin ministeriö voisi onnitella itseään, koska syntyi säästöä. Lasku olisi langennut kuitenkin osin kunnille maksettavaksi; toisin sanoen, olisi siirretty rahaa toisesta taskusta toiseen taskuun, ja todettu että ”nyt tuli säästöä”.

Suomen talous tulisi alkaa nähdä kokonaisuutena, ei pelkästään yksittäisten budjettien nollasummapelinä. Tulevalla hallituskaudella on tärkeää, että tehdään oikeita säästöjä ja niitä tehdään vain rakenteita uudistamalla. Pelkkä leikkauslinja, jossa juustohöylällä otetaan kaikilta pois, ei onnistu. Ennen kaikkea tarvitsemme kokonaisvaltaista näkemystä talouteen, eikä kirjanpitoharjoituksia.

Curling -yhteiskunnasta kannustavuuteen

Curling-vanhemmalla tarkoitetaan vanhempaa, joka pyrkii lakaisemaan lapsensa tieltä kaikki esteet, jotta tämä ei joutuisi pettymään eikä kohtaisi epäonnistumisia. Tämä hyvinkin kritisoitu vanhemmuuden malli alkaa mielestäni olla ajankohtainen myös meillä Suomessa, sillä yhteiskuntamme on muuttumassa Curling-yhteiskunnaksi, jossa pyritään ehkäisemään kaikkia mahdollisia ikäviä tilanteita. Tämä näkyy erityisesti sääntelyn valtavana lisääntymisenä ja sen ulottamisena elämän osa-alueisiin, joihin ei tarvitsisi. Esimerkkinä tästä on säännös, jonka mukaan ullakkohuoneistossa tulee ikkunapinta-alan olla vähintään 10% lattiapinta-alasta. Tällä säännöksellä on varmasti pyritty hyvään, sillä ihminen tarvitsee tutkimusten mukaan luonnonvaloa, mutta keinona se todella byrokraattinen. Samaan aikaan esimerkiksi Helsingissä kärsitään asuntopulasta, ja vanhoja ullakkoja voitaisi aivan hyvin muuntaa asuinkäyttöön. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan onnistu.

Sääntelyllä pyritään monesti hyvään, sillä on parempi ennaltaehkäistä kuin hoitaa lopullista oiretta. Liika on kuitenkin liikaa; jos säännöksestä tai rajoituksesta saadaan vain pieni hyöty, kannattaako sitä ollenkaan säätää? Meidän tulisi järkevästi arvioida sääntelyn vaikutuksia ja punnita vaihtoehtoja, muuten tukahdutamme oman luovuutemme. Haluan luotsata Suomea kannustavampaan suuntaan, jossa ihmisiä rohkaistaan onnistumaan ja yrittämään itse. Ei rajoiteta liikaa ja luoda esteitä, vaan luodaan mahdollisuuksia tekemiselle.

Vaalikuumetta ilmassa

Kevään vaaliaika alkaakin jo lähestyä kovasti; tämän huomaa erityisesti median aktiivisuutena tarttua kaikkeen poliittiseen mikä liikkuu. Tästä osansa sai myös Keskusta, jonka parin vuoden takainen olutlinjaus nousi maanantaina raketinlailla otsikoihin. Nyt kohu jo vähän ollut laantumaan päin, mutta niitä on varmastikin luvassa lisää tämän kevään aikana.

Olen myös itse avannut viralliset kampanjointi nettisivuni, joilta löytyy tietoa niin omasta taustastani, ajatuksistani kuin myös siitä, miten kampanjatyöhön pääsisi itse mukaan. Omat vaaliteemani, jotka ovat koulutus, yrittäjyys ja sääntely, ovat ensimmäistä lukuunottamatta jo nousseet merkittäviksi keskustelun aiheiksi, ja jokainen puolue on ainakin jollakin tapaa muistanut mainita ne. Valitettavasti koulutus, etenkään toisen asteen ja korkeamman asteen, ei ole noussut merkittävästi esille. Tähän tarvitaan mielestäni muutos.

Vaikka kolme edellä mainittua teemaa ovatkin ne minulle rakkaimmat, en ole suinkaan vain muutamiin yksittäisiin asioihin keskittyvä. Laajemman kuvan ajatuksistani saa esimerkiksi vaalikoneista, kunhan vain muistaa lukea myös perustelut. Oikeastaan pelkkä perustelujen lukeminenkin riittäisi, niin kärjistettyjä jotkin kysymykset ovat.

Tästä keväästä on kyllä tulossa melkoisen mielenkiintoinen ja aito haaste. Lähden kuitenkin avoimin mielin vaalitaistoon, joten vaalikentillä tavataan!

 

Ps. Minua voi seurata niin Instagramissa, Twitterissä kuin Facebookissakin :)